Nurmon
Keskustanuoret: Poliittiset nuorisojärjestöt toisen asteen opiskelijoiden
pariin.
Nurmon
keskustanuoret ovat huolestuneet poliittisesta valistuneisuudesta toisen asteen
opiskelijoiden keskuudessa. Poliittiset opiskelijaliitot toimivat suurimmaksi
osaksi ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa, vaikka
monien toisen asteen opiskelijoiden kiinnostus politiikkaan on huomattava.
Muun muassa oppilaskunnan
hallitukseen pääsy voi olla vaikeaa ja usein oppilaskunnan hallitukseen
pääsystä muodostuu suosituimmuuskilpailu. Hauskimmat jutut ja jopa ulkonäkö
voivat vaikuttaa todellisen vaikuttamishalun sijaan. Vaihtoehdoksi voisi
tarjota vaikka edustajistomallia joka toimii korkeakouluissa. Poliittisesti
aktiiviset vaikuttamishaluiset nuoret voisivat luoda oman listan,
sitoutumattomat omansa.
Kun poliittiset
nuorisojärjestöt olisivat lähellä itsenäisesti ajattelevia toisen asteen
opiskelijoita, pystyttäisiin kasvattamaan aktiivisia kansalaisia. Poliittinen
ja kansalaisaktiivisuuskasvatus on nykyisellään olematonta, jonka vuoksi
nuorille syntyy virheellisiä käsityksiä politiikassa toimimisesta ja valtion
hallinnosta, sekä utopistisia käsityksiä esimerkiksi taloudesta ja
energiaratkaisuista. Koulutuksesta puuttuu käsityksen luominen siitä mikä on
ympäristön, rahan, poliittisten suhteiden ja ylipäätään politiikan puitteissa
mahdollista.
Nurmon
keskustanuoret haluaa pystyä osoittamaan jatkossa nuorisopoliittisille
järjestöille että toisen asteen opiskelija on kypsä ja omaa poliittista
ajattelukykyä, joten puolueiden opiskelijajärjestöt voisivat ulottaa
toimintansa lukio-opiskelijoiden ja ammattikoululaisten saataville.
Koulujen tulee
jatkossakin olla puolueettomia, mutta mikäli poliittinen opiskelijajärjestö
tarjoaa koulun ulkopuolella mahdollisuuden osallistua ja osoittaa toiminnan
ulottuvuudella halua toimia toisen asteen parissa, ei sitä tule estää.